Sirpa
Oma tarinani

Hei,

Olen kolmen lapsen äiti, asun mieheni ja lasten kanssa Paloheinässä. Olin aiemmin b to b myyntipäällikkö ja ensimmäiseltä koulutukseltani tradenomi. Muutama vuosi sitten koin, että haluan auttaa muita ja hyppäsin pois myyntityön oravanpyörästä ja aloin opiskella vyöhyketerapiaa.

Teen luontais- ja enkelihoitoja kotonani joustavasti, asiakkaan toiveita kuunnelleen ja omaa aikatauluani muovaillen. Valmistuin vyöhyketerapeutiksi Arja Hartemon koulusta Harmonetista keväällä 2017 ja enkelihoitajaksi Terhi Elon opista syksyllä 2017. Hoitotyötä olen kuitenkin tehnyt jo puolitoista vuotta.

Olen toiminut Ensikodin vapaaehtoisena doulana viitisen vuotta ja olen Aktiivinen Synnytys ry:n keskusteluiltojen vetäjä. Olen ollut mukana noin kahdessakymmenessä synnytyksessä ja äidit, raskaanaolevat ja vauvat ovatkin lähellä sydäntäni.

Koska en ole lääkäri, en tee diagnooseja. Luontaishoidot eivät korvaa lääkärin hoitoa, eikä lääkkeitä, mutta antavat tukea täydentävinä hoitomuotoina. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ihminen on kokonaisuus. Mieli ja keho ovat "yhtä". Stressi on nykypäivän pahin sairastuttaja. Riittävä uni, liikunta, terveet elintavat ja stressin minimoiminen auttavat ihmistä saavuttamaan tasapainon, ja tällöin hän voi hyvin. Luontaishoidot toimivat siinä hyvänä lisänä.

Uskon kiitollisuuteen ja ihmisten hyvyyteen. Elämästä pitää nauttia ja sitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Anna hetki kehollesi ja mielellesi!